kuva © Maaret Vainionpää

Itämainen tanssi

päivitetty 15.8.2009

Itämainen tanssi, toiselta nimeltään vatsatanssi, on etninen tanssi, jonka juuret ovat Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Itämaisen tanssin tunnetuin tyyli on egyptiläinen tanssi, mutta itämaiseen tanssiin kuuluu myös joukko kansantansseja eri puolilta arabimaailmaa.

Inkan tunneilla syvennytään egyptiläiseen tyyliin, mutta erityisesti edistyneiden tunneilla tutustutaan myös kansantanssien kirjoon.

Monet ovat tulleet tanssitunneille hakemaan apua jämähtäneisiin hartioihin ja liikunnan puutteesta kivistävään selkään. Itämainen tanssi auttaa löytämään ryhtiä ylläpitävät lihakset ja voimistaa niitä pikkuhiljaa. Myös lantionpohjan lihakset pääsevät tanssitunnilla aktiiviseen käyttöön. Lisäksi itämainen tanssi kehittää tasapainoa ja koordinaatiota.

Tanssin estetiikka miellyttää monia: pehmeiden ja terävien liikkeiden yhdisteleminen antaa mahdollisuuden tulkita musiikkia jo ensimmäisistä tanssitunneista asti.

Tässä kohti on syytä myös lausua varoittava sananen: tähän tanssiin voi rakastua!

Mitä ja kenelle?

Itämainen tanssi sopii kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille tanssijoille.

Jos et ole aiemmin tanssinut itämaista tanssia tai olet pitänyt taukoa, sopiva taso löytyy perusryhmästä. Perusryhmässä käydään läpi itämaisen tanssin perustekniikkaa ja harjoitellaan liikkeiden yhdistämistä sarjoiksi ja lopulta kokonaiseksi tanssiksi. Perusryhmässä on mukava harjoitella vaikka useampia vuosia, sillä joka vuosi tehdään uusi koreografia.

Itämaisen tanssin perusteet hallitseville ja haasteellisemmista koreografioista kiinnostuneille sopii jatkava ryhmä. Jatkavassa ryhmässä harjoitellaan lisää tekniikkaa ja tehdään vaativampia koreografioita, usein välineiden kera.

Jos haluat vieläkin enemmän, tervetuloa edistyneiden ryhmään! Alhena on innokkaiden esiintyjien ryhmä, joka panostaa erityisesti näyttäviin Lähi-idän kansantansseihin.

Millaiset varusteet?

Asuksi sopii joustava, vartaloa myötäilevä liikunta-asu, esimerkiksi trikoot ja toppi.

Jaloissa voi olla oman tuntuman mukaan joko voimistelu- tai tanssitossut, tihkeäpohjaiset sukat tai jalat voivat olla paljaat. Mikäli kaipaat enemmän tukea, voit käyttää useimmilla tunneilla myös joustavapohjaisia tanssisneakereita.

Halutessasi voit kietaista lantiolle huivin, joka auttaa hahmottamaan lantion liikkeitä. Ilman lantiohuivia pärjää toki vallan mainiosti.

Pääseekö esiintymään?

Totta kai! Koreografiat, ne helpoimmatkin, rakennetaan aina esitettäviksi. Tanssijat perusryhmistä alkaen ovat tervetulleita esiintymään.

Esiintymisintoisille itämaisen tanssin harrastajille tarjotaan esiintymismahdollisuuksia esimerkiksi jokakeväisissä itämaisen tanssin illoissa ja muissa Inkan järjestämissä tanssikokonaisuuksissa.

Esiintymispakkoa ei ole; itämaista tanssia voi harrastaa omaksi ilokseen.

 

Tiedustelut

Inka Vilén
puhelin (06) 335 3135
kännykkä 040 567 0798
sähköposti tanssi (at) inkavilen.fi

Inka Vilén on Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n opettajakoulutuksesta valmistunut itämaisen tanssin opettaja.

toimintaperiaatteet

viikkotunnit
yleistä viikkotunneista
lukujärjestys

teematunnit

tiiviskurssit

 

itämainen tanssi

fuusioitämainen (disco oriental)

tanssibalanssi

tanssiasujen valmistus,
helmi- ja paljettikirjonta

 

rekisteriseloste

 

Alhena

> Sahara

> www.inkavilen.fi

 

sivujen toteutus tmi Inka Vilén 2006–2010

copyright © Inka Vilén 2006–2010 – all rights reserved