kuva © Maaret Vainionpää
päivitetty 15.8.2009
Itämaisen tanssin asujen valmistuksessa on monta jippoa ja kommervenkkia, joihin olen tanssiurani aikana tutustunut. Valmiina ostetut tanssipuvut ovat hinnakkaita, mutta totuuden nimissä itsetehtykään ei ole halpa.
Itse tekemällä saadaan kuitenkin ryhmille yhtenäiset asut ja tanssija mittojen mukaan tehdyn vaatteen.
Erityylisiin tansseihin tarvitaan erilaiset asut. Aina ei tarvitse tehdä uskollisesti traditionaalista, mutta esimerkiksi kansantansseissa täytyy tuntea tyyli ja sen vaatimukset, ennen kuin asua lähdetään uudistamaan.
Tanssiasut viimeistellään komeilla kirjonnoilla, jotka tehdään yleensä helmillä ja paljeteilla.
Kimalluksen lisäksi kirjonnat tuovat pukuun painoa, jolloin tanssiliikkeet tuntuvat ja näkyvät paremmin.
Järjestän tilauksesta ja tarpeen mukaan kursseja, joissa suunnitellaan, valmistetaan ja viimeistellään tanssiasuja.
Kirjontakurssin antia voi hyödyntää myös juhlapukujen ja erilaisten asusteiden koristelussa.
Inka Vilén
puhelin (06) 335 3135
kännykkä 040 567 0798
sähköposti tanssi (at) inkavilen.fi
Inka Vilén on Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n opettajakoulutuksesta valmistunut itämaisen tanssin opettaja.